
Vastuullisissa esimies- ja asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille.
Valmennus antaa välineet oman vuorovaikutuskäyttäytymisen kehittämiseen, mikä vaikuttaa muun muassa henkilöstön työtyytyväisyyteen ja tavoitteiden saavuttamiseen. Tutkimus, kokemus ja tuorein palaute osoittavat tämän ohjelman toimivaksi. Syväjohtamisen valmennus antaa paljon, kun tulet mukaan avoimin mielin ja valmiina panostamaan itsesi kehittämiseen.
Syväjohtaminen® on valmennusohjelma, jonka ensisijaisena tavoitteena on kehittää osallistujien vuorovaikutuskäyttäytymistä ja esimiestoimintaa. Oman kehittymisen lisäksi valmennus antaa valmiudet kehittää samoilla työkaluilla koko työyhteisöä.
Syväjohtaminen perustuu laajaan kansainväliseen ja kotimaiseen tieteelliseen tutkimukseen. Itse koulutus ei kuitenkaan ole luonteeltaan teoreettista, vaan lähtee liikkeelle osallistujien omista kokemuksista ja hyödyntää pienryhmässä tapahtuvan koulutuksen mahdollisuudet vuorovaikutukseen ja kriittiseen keskusteluun.
4 x 1 pv
Kokonaiskesto n. 8 kk
Voidaan toteuttaa myös organisaatiokohtaisesti. Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää.
Jollaksessa toteutettava avoin ryhmä: 1 400 € / hlö.
Organisaatiokohtaisesti toteutettuna: 4 500 € / ryhmä / pv (max. 15 hlöä).
Hintaan lisätään alv ja ruokailu- ja majoituskustannukset.
Ota yhteyttä:
jollas.instituuttisokfi