Jollas InstituuttiValmennukset > Akatemia, Myynnin akatemia 3.0

Akatemia, Myynnin akatemia 3.0

Akatemia on S-ryhmän majoitus- ja ravitsemistoimialan valmennuskokonaisuus, joka tarjoaa koko henkilökunnalle aina johtoon asti työkaluja ja systematiikkaa omaan kasvuun sekä kehittymiseen. Lisäksi se toimii arvokkaana kollegoiden verkostona kokemusten ja käytäntöjen jakamiseksi. Akatemia laajentaa  asennepääomaa, kasvattaa ihmisiä, auttaa synnyttämään merkityskokemusta ja vahvistaa uutta kulttuuria. Ja kyllä! Haluamme nähdä Akatemian vaikutukset myynnin kehityksessä ja tuloksen tekemisessä.

Kenelle

Hotellien myyjät ja myyntipäälliköt.

Tavoitteet ja hyödyt

Kokemus on hyvä opettaja, mutta myyntitaitoja kannattaa myös tietoisesti kehittää, ja samalla hankkia myös uutta motivaatiota. Harva on huippumyyjä syntyessään. Valmennuksen tavoitteena on vahvistaa neuvottelutaitoja esitystaidon ohella sekä varmistaa onnistunut ja tuloksellinen asiakaskohtaaminen neuvottelutaitoja hyödyntäen. Jokainen aito kohtaaminen on myyntimahdollisuus!

Myynnin Akatemia 3.0:ssa kehitetään vanhaa ja luodaan yhdessä uutta myyntikulttuuria!

Myynnin Akatemia 3.0:n hyödyt omaan myyntiin:

  • Myynnin Akatemia 3.0:n jälkeen olet tietoisempi oman myynnillisyyden osaamisesta vuorovaikutuksen keinoin.
  • Vahvistat ymmärrystäsi siitä, että jokainen kohtaaminen on myyntimahdollisuus ja osaat hyödyntää kaikki tilanteet myynnillisesti.
  • Osaat hyödyntää itsessäsi olevaa potentiaalia entistä tuloksellisemmin.

Sisältö

Näihin kysymyksiin Myynnin Akatemia 3.0 tarjoaa toimivat ratkaisut:

  • Mihin halutaan asiakkaassa vaikuttaa? Miten voi tuoda itsensä ja asian parhaalla tavalla esille?
  • Miten hallitaan erilaisia puhe- ja esitystilanteita? Kuinka vakuutetaan asiakas lyhyessä ajassa? Miten kannattaa valmistautua erilaisiin tilaisuuksiin tai palavereihin?
  • Miten rakennetaan omasta esityksestä vaikuttava?
  • Mitä on varma ja vaikuttava esitystapa? Miten vaikutetaan kuulijaan?
  • Mikä ratkaisee, kuuntelevatko asiakkaat esitystä?
  • Miten kannattaa käyttää ääntä esitystilanteissa? Puhutaanko liian hiljaa tai kovaa suhteessa tilan kokoon?
  • Miten johdetaan keskustelua? Miten saa kontaktin kuulijoihin? Entä miten voi aktivoida yleisöä, jos kukaan ei kysy tai kommentoi?
  • Miten voi havainnollistaa esitystä? Miten voi tuoda omaa persoonaa esille?
  • Kuunnellaanko vai kuullaanko? Miten löytää kuuntelemalla myyntimahdollisuudet?

Valmennusjaksot

Ryhmä 1: 26.–27.3.2019 (AKAT1701W)
Ryhmä 2: 9.–10.4.2019 (AKAT1702W)
Ryhmä 3: 14.–15.5.2019 (AKAT1703W)

Ilmoittautuminen

Valmennukseen ilmoittaudutaan yrityksen käytäntöjen mukaisesti Hertassa.


Haluatko lisätietoja?

Hanna Haapanen
Valmentaja, asiakkuuspäällikkö
hanna.haapanen@sok.fi
+358 10 76 82932

"It is not enough to stare up the steps - we must step up the stairs" (Vance Havner)

Lisätietoa valmentajasta

Lisätietoa valmennuksista

Ilmoittautumisohje, hintatiedot, peruutusehdot

Tutustu Hertta-ilmoittautumisohjeeseen sekä hinta- ja peruutusehtoihin.

Lue lisää

Usein kysytyt kysymykset

Löydä vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Lue lisää

Toimialakohtaiset kehityspolut

Mikä on sinun seuraava askeleesi? Kurkkaa kehityspolut.

Lue lisää

Valmennuskumppanit

Jollaksen monipuoliset valmennuskumppanit palveluksessasi.

Lue lisää

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä