ARJEN ASIANTUNTIJA avuksi osaamisen kehittämisessä

Jollaksen verkostosta löytyy kätevästi ratkaisu kaiken kokoisiin ongelmiin ja osaamisen kehittämisen tarpeisiin. Kun Lappajärven Osuuskaupan S-marketin päällikkö Leena Annola otti yhteyttä Jollaksen Juha-Pekka Mäkelään, tarve ketterälle ratkaisulle nousi esiin.

Kolmesta liiketoimintayksiköstä koostuvassa Lappajärven Osuuskaupassa oli tunnistettu tarve kehittää osaamista tilausjärjestelmien kokonaisuuden hallinnassa: vaikka yksittäisten toimenpiteiden tekeminen oli hallussa, lisäosaamista kaivattiin, jotta tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset tilausjärjestelmien toimintaan kokonaisuutena ymmärrettäisiin paremmin. 

Juha-Pekka tunnisti nopeasti, että Jollaksen omasta henkilökunnasta ei löydy osaajaan, joka hallitsisi riittävän hyvin tämän vaativan ja nopeasti kehittyvän erityisosaamisalueen ja pystyisi ratkaisemaan lappajärveläisten haasteen. Onneksi osaaja löytyi nopeasti, kun Juha-Pekka muisti tilausvastaavien koulutuspäiviltä Turun Osuuskaupassa tilausvastaavana työskentelevän Jenni Niitynpään, ja Jenni innostui valmennuskeikasta. 

Joustavasti räätälöiden

Lappajärvellä valmennukseen osallistui Leena Annolan lisäksi kuusi S-marketin työntekijää sekä Salen myymäläpäällikkö, ja Jenni opasti henkilökuntaa ”kädestä pitäen” S-marketin kahvihuoneessa lähivalmentamisen keinoin.

– Päätimme pistää valmennukseen henkilöt, jotka käyttävät tilausjärjestelmiä eniten. Näin he sitten pystyvät neuvomaan toisia, toimitusjohtaja Pasi Lahti kertoo.

Hän kiittelee, että valmennuspaketin rakentaminen yhdessä Juha-Pekan ja Jennin kanssa sujui mainiosti. Osaamisvajeet tunnistettiin ja kouluttajat tekivät joustavasti muutoksia valmennuksen sisältöön vielä paikan päälläkin, jolloin osallistujat saivat koulutuksesta parhaan mahdollisen hyödyn.


Valmennuksesta jäi hyvä maku suuhun, Pasi Lahti kiittelee. 

– Kouluttajien ammattitaito riitti silloinkin, kun meikäläisten kysymykset poikkesivat koulutussuunnitelmasta, Leena toteaa.

Jenni sanoo, että sai Juha-Pekalta arvokasta oppia siitä, kuinka koulutus rakennetaan sekä rakentavaa palautetta koulutuksen edetessä.

– Pedagoginen osaaminen on meidän jollaslaisten ydinosaamisaluetta. Kentän huippuasiantuntijoilla puolestaan on paras substanssiosaaminen. Case Lappajärvi onkin hyvä esimerkki Jollaksen uudesta toimintamallista, jonka eräänä perusideana on näiden erilaisten osaamisalueiden yhdistäminen, Juha-Pekka summaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Juha-Pekka Mäkelään, juha-pekka.makela@sok.fi 

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä