VALMENNUSKUMPPANIKILPAILUTUS kokosi Suomen johtavat osaamisen kehittämisen palvelut yhdelle luukulle

Kilpailutimme kuluneen talven aikana EPSU-mallin mukaisesti S-ryhmän valmennuskumppanit. Perusteellisen kilpailutuksen jälkeen kumppaneiksi valikoitui seitsemän omien alojensa huippuosaajaa sekä useita pienempiä specifimpään osaamisalueeseen keskittynyttä kumppania. Kumppanit täydentävät Jollaksen omaa osaamista antaen vahvan pohjan kaiken tasoiseen osaamisen kehittämiseen ja muutoksen läpivientiin S-ryhmässä.

Jollaksen toiminnan painopiste on siirtymässä entistä vahvemmin osaamisen kehittämisen ja muutoksen konsultointiin sekä liiketoiminnan tavoitteiden toiminnallistamiseen. Näistä esimerkkeinä mm. ELLI, SATO, TEHO ja SOK Vähittäiskaupan hankkeet sekä osuuskauppojen erilaiset täsmävalmennusohjelmat. Verkostomallin avulla Jollas pystyy tuottamaan liiketoiminnoille entistä kokonaisvaltaisemmin kilpailuetua osaamista kehittämällä ja muutoksen läpivientiä tukemalla.  

Kilpailutuksen myötä S-ryhmälle on neuvoteltu omat sopimushinnat ja Jollaksen mukana olo valmennusostoissa säästää aikaa, vaivaa ja kustannuksia. Jollas tuntee valmennuskumppanien aiemmat onnistuneet toteutukset ja osaa suositella kuhunkin tarpeeseen parasta tekijää, joko kumppania, Jollaksen omaa valmentajaa tai S-ryhmän sisäistä ammattilaista.

 – Jollaksen vahvinta valmennusosaamista ovat ns. bisneskriittiset valmennukset, kuten esimerkiksi ELLI-työvuorosuunnittelujärjestelmään tai eri liikeideoiden ja konseptien toteutukseen liittyvät valmennukset. Räätälöityihin valmennustoteutuksiin pystymme luomaan kilpailuetua osallistumalla valmennusten suunnitteluun.  Pystymme Jollaksessa tukemaan myös valmennuskumppania, jotta siellä osataan räätälöidä valmennettava aihe tilaajaorganisaation tilanteeseen sopivaksi, kehityskonsultti Minna Korja Jollas Instituutista kertoo.

Hyvinä esimerkkeinä Jollaksen ja kumppanien yhteistyöstä on S-Talent-valmennusohjelma, jossa kumppanina toimii Talent Vectia, S-Pankin myynnin kasvuun tähtäävät lähivalmennukset Kulmia Groupin toteuttamina sekä pienempien kumppanien toteutukset: Somecon Digiviestijän valmennusohjelma ja Suomen Projekti-Instituutin Projektityön valmennukset.

Kaikki osaamisen kehittämisen ja muutoksen läpiviennin palvelut yhdeltä luukulta. Miksi?

  • Säästyy aikaa, vaivaa ja kustannuksia
  • Suomen johtavat osaajat kaikki samasta paikasta
  • Laadukkaat ja luotettavat tekijät
  • S-ryhmälle neuvotellut hinnat
  • Vahva pedagoginen ymmärrys ja osaaminen sekä S-ryhmän tuntemus mukana valmennusten suunnittelussa

Miten toimia?

Oli sitten kyse puolen päivän tai useamman päivän valmennus-, fasilitointi- tai konsultointitarpeesta, suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa toimivimman toteutustavan ja kartoitamme tarpeisiin parhaan tekijän. Sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä Jollakseen Juha Ruosteenojaan (juha.ruosteenoja@sok.fi) tai Minna Korjaan (minna.korja@sok.fi).




Kommentoi


Ota yhteyttä

Ota yhteyttä