ELLIÄ ristiin rastiin

Syksyn ELLI-valmennukset porskuttavat jo hyvässä vauhdissa ja ovat ehtineet kuljettaa valmentaja pitkin Suomen kaupunkeja.

Kesä on melkeinpä elettyä elämää ja on ollutkin aika palata jälleen ELLI-valmennusten pariin. Syksyn valmennukset polkaistiin käyntiin elokuussa. Viimeiset neljä viikkoa olen ilokseni saanut reissata Suomea ristiin rastiin aina Keskimaalta Satakuntaan, siitä PKO:lle ja lopulta PeeÄssään. Tämän neljän viikon aikana ELLI-päiviä on kertynyt yhteensä 16! Se on hurja määrä, mutta väsy ei pääse yllättämään: valmennusten osaavat opiskelijat ja loistava ilmapiiri antavat valmentajallekin jatkuvasti lisää virtaa.

Tällä viikolla saatettiin päätökseen PeeÄssän Mara-puolen ELLI-valmennukset. Valmennuksissa koettiin suurta oppimisen iloa. Yleinen mielipide oli, että kyllä ELLI lyö Mara Planin mennen tullen! ELLIn kautta avautuu lisää mahdollisuuksia. Itsensä kehittäminen, uuden oppimisen riemu sekä ennakkoluulottomuus ovat ilman muuta sanoja, jotka kuvaavat ELLI-valmennuksia. Tämä on kyllä toistunut kautta linjan omissa valmennuksissa. 

Tämänkertaisena ELLI vinkkinä jaettakoon, että suunnittelujakson ollessa auki, työkalurivin oikeasta reunasta löytyy vihreät nuolisymbolit, joilla pääsee näppärästi liikkumaan suunnittelujaksolta toiselle. 

Syysaurinkoa päiviimme toivottaa Sanna




Kommentoi


Bloggaajasta

Sanna Järvenpää

Sanna Järvenpää

Olen Varuboden-Oslan kasvatti. Kokemusta S-ryhmästä on jo toiselta vuosikymmeneltä. Tällä hetkellä työni Jollaksessa vievät minua enemmän ja vähemmän järjestelmien saloihin, mutta toinen jalkani pysyy tiiviisti kytköksissä arjen työvuorosuunnitteluun, käytännön työtä unohtamatta. Kiva kun lähdet mukaani Elli-työvuorosuunnittelun maailmaan. Tunteella, tiedolla ja taidolla. Tämä Elli ei pillitä!

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä